|
|
Elokuva on yli satavuotisen historiansa aikana kehittynyt valtatekijäksi, jota kiitetään kasvattajaksi, taiteeksi ja suvaitsevaisuuden lisääjäksi, mutta jota toisaalta syytetään myös tapojen turmelijaksi ja kaiken pahan alkusyyksi. Nykytekniikan aikakautena on vaikea välttyä kuvatulvalta. Siksi kuvaohjelmat ja tietokonepelit kuuluvat maassamme edelleenkin ennakkotarkastuksen piiriin.
Elokuvaa kohtaan esiintyvään ennakkoluuloon löytyy selityksiä, koska mitään muuta taiteenlajia ei ympäröi yhtä tiheä toisarvoisten tekijöiden verkko. Elokuva palveli viime vuosisadan alussa halpana ajanvietteenä suurta yleisöä. Sen vuoksi "älymystö" piti elokuvaa "rahvaankulttuurina”. Elokuvien arkistointiin ja säilyttämiseen ei osattu kiinnittää huomiota. Lopuksi päädyttiin toteamaan, että huonolle yleisölle on huono elokuva paras: yleisö ei valitse eikä arvostele.
On hämmästyttävää, miten moni elokuvaa ja elokuvakulttuuria vieläkin vieroksuva tunnustaa kiintymyksensä esimerkiksi balettiin, kirjallisuuteen, musiikkiin ja maalaustaiteeseen huomaamatta sitä, että elokuva yhdistää ja käyttää hyväkseen vanhempia taiteita. Elokuva ei vieläkään ole yleisessä tietoisuudessa saavuttanut samaa asemaa kuin muut taiteet. Tämä on havaittavissa esimerkiksi valtion vero- ja tukipolitiikan painotuksissa.
Satunnaisesti elokuvissa pistäytyvä, ohjelmistoa vähemmän seuraava katsoja saa helposti vääristyneen käsityksen koko elokuvan olemuksesta. Elävän kuvan taiteen löytäminen kaupallisen mainoskohun ja tusinafilmien joukosta on usein vaikeaa.
Suurten asutuskeskusten elokuvaohjelmistoa tarkasteleva huomaa tarjonnan sekavan ryteikön. Lähempi tarkastelu osoittaa tarjonnan kaventuneen, vaikka erityisesti kasvukeskuksissa saleja rakennetaan lisää. Maahamme tuodaan keskimäärin 175 elokuvaa vuosittain – noin kolmasosa parhaista vuosista ennen television läpimurtoa. Vain murto-osa elokuvista leviää kymmeninä kopioina suhteellisen nopeasti noin 150 elokuvateatteripaikkakunnalle. Pääkaupunkiseudulla asuva voi jopa valita, missä teatterissa suosikkielokuvan katsoo, kun kymmenen kopiota viidestäkymmenestä pyörii muutaman kilometrin päässä toisistaan tai pari jopa samassa monisalikinossa. Suurten asutuskeskusten ulkopuolella tarjonta kaventuu voimakkaasti ja useat elokuvat jäävät pikkupaikkojen valkokankailla näkemättä.
Elokuvakerhot syntyivät 1930- luvulla filmikulttuurin vaalijoiksi ja tarjonnan aukkoja paikkaamaan. Niiden tehtävänä on esittää jäsenilleen elokuvia ja pysyttää vireillä mielenkiintoa elokuvataidetta kohtaan. Esitettävät teokset joudutaan valikoimaan liikealan ehdoin: kerhot saavat elokuvan yleensä vasta kun sen levittäjä on osuutensa pääsylipputuloista saanut ja rahavirta hidastunut. Klassikkoelokuvien valikoima on viime vuosina kaventunut ja kopioita on usein vain yksi, joten kerhot ovat joutuneet turvautumaan melko tuoreeseen ohjelmistoon. Ehkäpä siksi elokuvakerholaisten on havaittu olevan myös keskimääräistä uutterampia tavallisen elokuvalipun ostajia. Valtaosa elokuvan liikealan toimijoista suhtautuu kerhotoimintaan erittäin myönteisesti.
30- vuotias Kuhmon elokuvakerho kuuluu iältään maamme vanhimpiin toimiviin kerhoihin. Yhteistyökumppani, Kajaanin elokuvakerho, on vuosikymmentä vanhempi. Kummankin kerhon toiminnassa on ollut sekä nousu- että laskukausia ja taistelu Kainuun elokuvakulttuurin puolesta joskus uuvuttavaa. Näin olen kokenut esimerkiksi ”Kainuun omaleimaisessa kulttuurikaupungissa”.
Harvalukuisilla toimijoilla olisi mielekkäämpääkin tekemistä kuin pyytää hallinto-oikeutta selvittämään kaupungin toimielimen ja luottamushenkilön esteellisyyttä, kun omat arviot ovat pettäneet. Kunnioitus omaa arviointikykyä ja Kuhmon pitkää perinnettä kohtaan on aiheuttanut veronmaksajille ylimääräisiä kuluja. Yhteydenottopyyntöihin ja selviin kysymyksiin ei reagoida – lieneekö siinäkin kyseessä Kuhmon pitkä perinne? Mutta täällähän kaikki on toisin!
Kuitenkin: levittämällä tietoutta elokuvataiteesta ja herättämällä kiinnostusta hyvää filmiä kohtaan kerhot parhaiten taistelevat massaviihdettä vastaan. Positiivisen työn merkeissä käytävä taistelu on pidemmän päälle tuloksellisempaa kuin tilanteen surkuttelu. Onneksi elokuvan ystäviä on Kuhmossakin!
Elokuvakerhoterveisin
Jukka Lankinen
puheenjohtaja