Perjantai 19.8.2005

Korpikino

Korpikinon kausi alkaa kahden viikon kuluttua.

Martti Malinen (vas.) ja Kauko Huotari hoitavat

Korpikinon toimintaa.

Korpikino vähentää näytöksiä

Veikko Huotari

Elokuvateatteri Korpikino supistaa toimintaansa kustannusten pienentämiseksi. Kuhmon Sos.dem työväenyhdistyksen järjestämää elokuvatoimintaa uudistetaan jättämällä maanantain näytös pois ohjelmasta.

– Maanantai on aina hiljaisin ilta. Elokuvien yleisömäärät ovat jatkuvassa laskussa, Kuhmossa ehkä jopa muuta Suomea enemmän, joten päädyimme tällaiseen ratkaisuun, toiminnasta vastaava Kauko Huotari kertoo.

Lisäksi teatteri suunnittelee muutamia elokuvattomia viikonloppuja talvikauden ajaksi. Myös elokuvateatterin työnjako on tarkastlun alla päällekkäisten töiden karsimiseksi.

– Kevätkausi sujui taloudellisesti yllättävän hyvin, mutta tarkkaa taloudenpitoa tarvitaan jatkossa. Pienelle yhdistykselle tällainen toiminta on varsin raskasta, puolueaktiivi Martti Malinen arvioi.

Taloudellisista paineista huolimatta Korpikino on säilyttänyt lipun hinnan entisellään. Täksi kaudeksi elokuvayleisölle tarjotaan myös kolmen elokuvan sarjalippua.

Batman aloittaa kauden

Korpikinon elokuvakausi alkaa kahden viikon kuluttua elokuvalla Batman Begins. Batmanin paluusta kertovan elokuvan jälkeen syyskuun ohjelmistossa ovat Mr ja Mrs Smith, Fantastic Four ja Sin City.

– Kuhmolaiset toivovat elokuvia tänne mahdollisimman tuoreena, mutta suurten teatterien varausten takia emme saa niitä tänne niin nopeasti kuin haluaisimme. Jotenkin tätä aluetta tai kulttuuria koskettelevat elokuvat, kuten aikanaan Rukajärven tie tai Koirankynnen leikkaaja, vetävät salit täyteen, ja tällaisia elokuvia meiltä myös eniten toivotaan, Kauko Huotari toteaa.

Hän odottaa erityisesti syksyn aikana ensi-iltaan tulevan Äidestä parhain -elokuvan vetävän kuhmolasia kotimasen elokuva pariin. Heikki Hietamiehen romaaniin perustuva elokuva kertoo Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta.

Kauko Huotarin mukaan alle 15-vuotiaat lapset muodostavat huomattavan osan Korpikinon kävijämäärästä.

– Lastenelokuvat vetävät aina hyvin yleisöä. Viime kevään suosituin elokuva oli Nalle Puh ja möhköfantti, joka veti salin täyteen useana iltana, Kauko Huotari toteaa.

Hakemistoon