|
|
Kainuun Sanomat 5.9.2005
Toshiro Mifune yhtenä seitsemästä samuraista.
Toshiro Mifune on täällä taas
PUOLI VUOSISATAA sitten japanilainen Akira Kurosawa ohjasi elokuvan, jota lännessä katsottiin suu hämmästyksestä levällään. Yksi Seitsemän samurain sankareista oli Toshiro Mifune, tiikeriltä liikkeitä opiskellut näyttelijä. Seitsemän samurain restauroitu versio on Kajaanin Elokuvakerhon syyssarjan klassikko. Sarja alkaa tulevana lauantaina Fatih Akinin palkitulla rujon rakkauden kuvauksella Suoraan seinään.
Seitsemän samuraita elokuvakerhon syysklassikko
Kerho matkaa Afganistanista Intiaan ja Tshetsheniasta Norjaan ja USAhan
SEPPO TURUNEN
Kajaanin Elokuvakerho on rakentanut syyssarjansa hyväksi koetun kaavan mukaan. Kahdeksan filmin joukosta löytyy yksi klassikko, yksi kotimainen ja monta kiinnostavaa tarinaa mahdollisimman eri puolilta maailmaa. Joukkoon mahtuu niin mies- kuin naisohjaajia, niin pieniä ja hiljaisia kertomuksia kuin lavean eeppisiä ilotulituksia. Tänä syksynä sarja nähdään vain Kajaanissa, kun Kuhmon Elokuvakerho ei rahoitusvaikeuksien takia uskaltautunut mukaan.
Kerhon syksyn aloittaa vuosi sitten Berliinin elokuvajuhlilla palkittu ja Saksassa valtavasti katsojia saanut, mutta Suomessa hämmästyttävän vähän esitetty Fatih Akinin Suoraan seinään (2004). Leffa on varsin rujo onnettoman rakkauden kuvaus. Lievästi sanoen löysästi elävä nuori nainen ja itseään viinanjuonnilla tappava mies solmivat kulissiavioliiton, josta ei näytä kummallekaan olevan mitään apua.
Pirjo Honkasalon merkillisenniminen, niin ikään palkittu dokumentti Melancholian kolme huonetta (2004) puolestaan antaa riipaisevan kuvan Tshetshenian sodan todellisista uhreista. Mukaan mahtuu niin sotilaskoulutuksessa olevia kuin pakolaisina pyristeleviä lapsia. Yhteistä kaikille on se, ettei kukaan saa elää niin kuin ihmislapsen pitäisi.
Toshiro Mifunen johtamat samurait saapuvat pelastamaan japanilaiskylää rosvojen käsistä Akira Kurosawan klassikkoelokuvassa Seitsemän samuraita.
Fatih Akinin ohjaus Suoraan seinään päätyy Bosborinsalmen rannalle. Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huoneen päähenkilöt ovat sodasta kärsiviä lapsia.
Huima krikettiottelu Intiasta
Ashutosh Gowarigerin Lagaan (2001) on huima osoitus intialaisen elokuvateollisuuden taidoista. Nelituntinen (!) Bollywood-spektaakkeli on ehdottomasti katsomisen arvoinen kuvaus intialaisen joukkovoiman kasvusta ja solidaarisuuden tunnosta. Kasteista välittämättä kyläläiset haastavat englantilaisen varuskunnan krikettiotteluun. Siinä samassa paikalliset ja ahnaat varakuninkaatkin saavat tuta kylän voiman. Kun vielä lopussa prinssi saa prinsessansa, melodraama saa kauniin lopun.
Näin itse Lagaanin ensimmäisen kerran elokuvateatterissa, jonka yleisöstä suuri osa oli intialaisia. Voin vakuuttaa, että he eläytyivät joka solullaan ratkaisevaan otteluun. Eivätkä pelin säännöt ole liian vaikeat länsimaisellekaan katsojalle.
Bent Halmerin Keittiötarinoita (2003) rakentuu puolestaan rakentuu pienen ja rauhallisen varaan. Joukko ruotsalaisia yhteiskuntatieteilijöitä matkustaa norjalaiseen pikkukylään hvainnoidakseen, mitä kylän poikamiehet keittiöissään puuhaavat. Ja kun puhua ei periaatteessa saa, eikä ryyppyyn kajota, ukkojen touhut lähestyvätAki Kaurismäen riisuttua tapaa kunnioittaa pientä ihmistä.
Samira Makhmalbafon puolestaan ohjaaja, jollaista ei kaiken järjen mukaan voi edes olla. Kaiken lisäksi hän on ohjannut leffan, jota ei länsimaiseen uutisvirtaan luottavan mielestä voi edes tehdä.Makhmalbaf on nimittäin alle kolmikymppinen iranilaisnainen ja hän on ohjannut elokuvan talebanien jälkeisestä Afganistanista!
Kaiken lisäksi Kello 5 iltapäivällä (2003) kertoo Kabulin raunioissa elävistä ihmisistä neorealistisen tarkasti. Afganistanin ja koko alueen ongelmat eivät Mkhmalbafille olekaan hyvän ja pahan taistelua, vaan paljon yksinkertaisempia sukupolvikysymyksiä.
Samurait uutena kopiona
Elokuvakerhon syksyn klassikko on sitä sanan jokaisessa merkityksessä. Kyseessä on tietysti Akira Kurosawan viidenkymmenen vuoden takainen, mutta juuri restauroitu mestariteos Seitsemän samuraita (1954/2004). Leffasta on kirjoitettu metritolkulla, sitä on tutkittu ja sitä on ennen kaikkea matkittu. Joka tapauksessa Seitsemän samuraita on yksi elokuvan ehdottomia merkkiteoksia.
Filosofisesti se asettuu samaan linjaan kuin suuret länkkärit, joiden keskeinen teema oli aikakauden muutos, menneen häviö.
Siitä on kyse tässäkin, ja jostakin pysyvästä ja ulossulkevasta, jolle paraskaan miekkamies ei voi mitään.
Errol Morrisin Sodan oppitunnit (2004) puolestaan edustaa uuden vahvan dokumentin nousua. Morris tarvitsee vain Yhdysvaltain entisen puolustusministerin Robert S. McNamaran puhumaan, mitä sodasta ajattelee.Miehen puheiden päälle hän leikkaa kuvia oikeista sodista. Oscarin arvoinen sodanvastainen dokumentti on valmis.
Joulun alla kerho päättää syyskautensa kepeissä italialaistunnelmissa. Silvio SoldaninLeipää ja tulppaaneja(2000) kertoo tarinan perheenäidistä, joka unohtuu tienvarsivessaan. Aina ylenkatsottu rouvapa ei häkellykään, vaan päättää matkustaa Venetsiaan pienelle seikkailulle. Kipeän komedian tunnetuin näyttelijä on Bruno Ganz.
Elokuvakerhon sarja Bio Rexissä lauantaisin klo 15: Suoraan seinään 10.9., Melancholian 3 huonetta 24.9., Lagaan 8.10., Keittiötarinoita 22.10., Kello 5 iltapäivällä 12.11., Seitsemän samuraita 26.11., Sodan oppitunnit 3.12. ja Leipää ja tulppaaneja 17.12. Jäsenkortit 17 ja 25 euroa.