|
|
aitojen esikuvien viitoittamaa tietä, ohjaaja vastaa tarinan kuvallisesta kerronnasta.
Ohjaaja Åke Lindmanilla on jo mielessä uuden sotaelokuvan tekeminen. Sen aiheena ovat jatkosodanaikaiset
Tali-Ihantalan ratkaisutaistelut. Ne ovat tavallaan jatkoa Tienhaaran taisteluille, joista tuorein elokuva kertoo.
Soili Riepula-Vähäaho
Kuhmo
”Voin kysyä, miten teki ne ja ne asiat. Ei tarvinnut itse kuvitella, miten tehtiin”, ohjaaja Åke Lindman kiitteli tapaa, jolla hän sai tehdä ensi perjantaina ensi-iltaan tulevan Etulinjan edessä -elokuvan.
Kuvauksissa oli mukana kolme suomenruotsalaisista koostuneessa JR 61:ssä jatkosodan aikana taistellutta miestä. He kertoivat, kuinka kaikki todellisuudessa tapahtui, ohjaaja antoi tarinalle kuvallisen ilmaisun.
Lindman vieraili viikonvaihteessa Kuhmossa, missä sotaelokuva Etulinjan edessä esitettiin kutsuvierasnäytäntönä. Kyseessä on tavallaan dokumentinomainen kertomus Tienhaaran alueen torjuntataisteluista Karjalan kannaksella vuonna 1944, tosin elokuvakerronnan keinoin toteutettu.
Lindmanin mukaan elokuva puolustaa paikkaansa sikälikin, että taistelukertomukset on yleensä kirjattu tarkasti ylös. JR 61:n taisteluista ei kerrota virallisissa asiakirjoissa juuri mitään. Kun Lindman kuuli tämän, hänen mielessään elokuvan tekeminen aiheesta nousi aiempaa tärkeämmäksi. Itsekään hän ei aikaisemmin tiennyt JR 61:stä mitään.
Käsikirjoitus on Stefan Forssin ja Benedict Zilliacuksen tekemä. Forssin isä itse taisteli JR 61:ssä ja kertoi pojalleen sotatapahtumista, kun poika halusi niistä kuulla. Kaikkinensa kyseessä on Lindmanin mukaan erikoinen ryhmä, sillä monet miehistä tunsivat toisensa lapsuudesta saakka. Kolmen kuvauksissa mukana olleen veteraanin ystävyys on säilynyt läpi vuosikymmenten, ja he ovat panneet asioita ylös, muistelleet tapahtumia. Niinpä elokuvan repliikeistä huomattava osa on puhuttu silloin joskus aivan todellisessa elämässä.
”Ne taistelut, joita tässä on, vaikkei niillä paikoilla, ovat oikeat, päivämäärät ja taistelut ja kuolleiden määrä”, Lindman kuvasi sitä, kuinka elokuvassa on pyritty hyvin pitkälle kertomaan todellisista tapahtumista.
Siitä Lindman oli hyvillään, että tähän mennessä elokuva on otettu myönteisesti vastaan. Kuhmon lisäksi siitä on ollut kolme pressinäytäntöä. Sitä ohjaaja ei lähtenyt arvioimaan, kuinka yleisö ottaa elokuvan vastaan.
Lindman mietti, kuinka elokuvan ruotsinkielisyys vaikuttaa yleisöön. ”Ajattelin alusta saakka, että täytyy tehdä niin hyvä elokuva, että unohdetaan taistelu”, hän kertoi ja viittasi taistelulla kieleen.
Hän toivoi, että ihmiset pysähtyisivät ajattelemaan, että hekin, siis suomenruotsalaiset, taistelivat isänmaan puolesta, eivätkä huonosti ollenkaan.
Sotaelokuvan tekemisessä, Lindman koki, haastavinta on realismi. Se on hyvin vaikea laji, joten oikeiden näyttelijöiden löytäminen on tärkeää. Tätä elokuvaa tekemässä on ollut noin 200-päinen joukko, ammattinäyttelijöiden lisäksi mittava määrä avustajia muunmuassa Kainuusta.
Tähän eivät Lindmanin sotaelokuvat ainakaan hänen omien suunnitelmiensa mukaan jää. Tarkoitus on aloittaa vuoden kuluttua toukokuussa Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluista kertovan filmin tekeminen. Kyseessä on täysin kesätaistelu, ja sitäkin kuvataan Kuhmon Vuosangassa.
Lindmanin naurahti, että yksityismetsissä sotaelokuvan tekeminen tulisi liian kalliiksi, sillä sen verran paljon metsää kuitenkin tuhoutuu.
Jos Tienhaaran taisteluissa kaatui paljon sotilaita, kuolema niitti runsaasti satoaan myös Tali-Ihantalassa. Mutta ne taistelut osaltaan ratkaisivat Suomen pysymisen itsenäisenä.
Ajatuksissa Lindmanilla on tehdä elokuva myös kaukopartiomiehistä. Kaikkinensa suunnitelmia elokuvaveteraanilla siis on kovastikin. Eivätkä viimeaikaiset vastoinkäymiset oman terveyden osalta ole vieneet tekemisen paloa.
Siinä, missä sotilaat aikoinaan venyivät isänmaansa puolesta, ohjaaja venyy omien unelmiensa toteuttamisen puolesta.
”Harvoin näyttelijä saa tavata sitä, ketä näyttelee”, Lindman mietti, kuinka harvinaisissa olosuhteissa hän ohjaajana sekä pääosan esittäjät saivat tätä elokuvaa tehdä.
Finholmia, Suomen parhaaksi konepistooliampujaksi mainittua miestä, näytellyt Christoffer Westerlund piti merkittävänä sitä, että oikeat esikuvat olivat paikalla. Se tarjosi suoran kosketuksen tapahtumiin. ”Yleensä luot omassa päässä, mitä on tapahtunut”, hän kuvasi näyttelijän normaalia työskentelytapaa.
Toki hän myönsi, ettei elokuvassa pysty kopiomaan aitoa tilannetta, mutta aidoista esikuvista saa polttoainetta omaan tekemiseensä. Westerlund myönsi, että ensimmäiseksi Finholmista tuli käsikirjoituksen perusteella mieleen rambotyyppinen sotilas, tappaja. Mutta kun hän näki elävän Finholmin, ”maailman vaatimattomimman miehen”, kuten hän asian ilmaisi, kuva roolista muuttui täysin. Toisaalta Finholmista paistoi arvostus, kunnia.
”En voi esittää Finholmia, vaan poimia todentuntuisuutta häneltä. Vein kaiken omien filttereiden läpi”, Westerlund kuvasi sitä, kuinka hän loi esikuvastaan elokuvahahmon.
”On suuri kunnia työskennellä Åken kanssa”, hän kiitteli ohjaajaa.
Toisaalta rooli loi uudenlaisen suhteen hänen ja JR 61:ssä taistelleen isoisän välille: aiemmin sota-asioista vaiennut isoisä kertoi niistä hieman ja arvostus lapsenlasta kohtaan näyttelijänä näytti kasvavan.
Hyrynsalmelainen lukiolainen Mikko Kemppainen sekä hänen ammattikorkeakoulussa opiskeleva veljensä Henri Kemppainen olivat elämänsä ensimmäistä kertaa mukana tekemässä elokuvaa. Mikko Kemppaisen tehtävä oli toimia lääkintämiehen roolissa, Henri Kemppainen oli sotilas. ”Oli tosi mielenkiintoista. Mukava nähdä, miten tehdään elokuvaa”, Mikko Kemppainen tuumaili ja hän oli tyytyväinen myös lopputulokseen. Henri Kemppaisella on tähtäimessä elokuva-ala, sillä hän opiskelee medianomiksi. Hänkin oli todella mielissään kokemuksesta päästä mukaan elokuvan tekemiseen. Lavastusmiehenä toiminut kuhmolainen Tatu Huotari piti elokuvan tekemisestä myönteisenä kokemuksena. Vuosangan lisäksi hän teki lavastuksia studiolla Helsingissä sekä Mikkelin ja Santaholman kuvauspaikoilla.